
NextGenerationEU-välineen kautta toteutettujen kohdennettujen investointien ja rahoituksen ansiosta eri puolilla Eurooppaa on käynnistetty hankkeita kestävän kasvun vauhdittamiseksi ja vihreän siirtymän nopeuttamiseksi. Riippumatta siitä, ovatko hankkeet suuria vai pieniä, paikallisia vai kansallisia, niiden on tarkoitus palvella kansalaisten tarpeita, vastata kasvavaan kysyntään ja nopeuttaa puhtaampien teknologioiden käyttöönottoa aiempaa kestävämpää elämäntapaa varten. Luxemburgissa Nommerlayenin luonnonsuojelualueella sijaitsevalle Europacamping-leirintäalueelle on asennettu sähköajoneuvojen latauspisteet osana valtakunnallista 30,5 miljoonan euron aloitetta. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten pienillä muutoksilla voi olla suuri vaikutus.
Metsäalueella Nommernin kaupungin lähellä Merschin kantonissa sijaitseva koko perheen lomakeskus Europacamping on toiminut jo vuodesta 1973. Se tarjoaa kaiken, mitä nykyaikaiselta leirikeskukselta voidaan odottaa leirintäalueesta leikkipaikkoihin ja uima-altaisiin. Viime aikoihin asti sähköajoneuvojen omistajilla ei kuitenkaan ollut paikkaa ladata akkua lomakeskuksessa. Tilanne muuttui vuonna 2023, kun leirintäalueen pysäköintialueelle päätettiin asentaa useita tehokkaista latauspisteitä, joita matkailijat voivat käyttää ympäri vuorokauden.
Keskustelimme asiasta leirintäalueen johtajien, Eline Buehren ja Richard Minyn, kanssa.
Mikä sai teidät innostumaan latauspisteiden asentamisesta?
E.B.: Sähköajoneuvot ovat viime aikoina lisääntyneet huomattavasti Luxemburgissa. Pysäköintialueellamme on ollut vuosi vuodelta yhä enemmän sähköautoja. Leirintäalueemme sijaitsee luonnon keskellä, mikä saa meidät pohtimaan myös ympäristökysymyksiä. Päädyimme ajan myötä siihen tulokseen, että asiakaskuntamme hyötyisi latauspisteistä, ja toisaalta saimme itse mahdollisuuden tehdä oman osuutemme ympäristön hyväksi. Latauspisteet asennettiin pari vuotta sitten, ja voimme nyt tarjota lomailijoille aiempaa enemmän mukavuutta ja kattavampaa palvelua.
R.M.: Luxemburgin valtio on tarjonnut meidän kaltaisillemme yrityksille taloudellista tukea latauspisteiden asentamiseen. Se todella auttoi meitä, sillä tällaisen infrastruktuurin asentaminen on kallista. Viime kädessä latauspisteet ovat asia, joka erottaa meidät muista. Voimme parantaa asiakkaiden lomakokemusta ja vastata heidän odotuksiinsa kestävän elämäntavan suhteen. Olemme tietoisia puhtaan liikkuvuuden hyödyistä luonnolle ja ympäristölle, sillä ne ovat tarjoamamme kokemuksen ytimessä. Samalla latauspisteet parantavat mielikuvaa leirintäalueesta, kun asiakkaat näkevät, että tuemme siirtymistä puhtaampaan energiaan.
”Rahoitustuki latauspisteiden asentamiseen... todella auttoi meitä, sillä tällaisen infrastruktuurin asentaminen on kallista.”
– Richard Miny, Europacamping, leirintäalueen johtaja
Onko asennuksella ollut muita etuja?
E.B.: Mielestäni tärkeimmät edut ovat olleet mukavuus ja ympäristön hyväksi toimiminen. Saamamme avustus on mahdollistanut tämän. Olen samaa mieltä Richardin kanssa siitä, että latauspisteet parantavat kuvaa leirintäalueesta. Olemme ylpeitä tästä palvelustamme ja esittelemme latauspisteet näkyvästi verkkosivustollamme. Sähköajoneuvoilla ajavat lomailijat huomaavat sivuston kautta nopeasti, että latauspisteet ovat vain yksi monista tarjoamistamme mukavuuksista.
R.M.: Latauspisteiden asentaminen oli eduksi myös siksi, että pyrimme aina hallitsemaan energiankulutusta paremmin. Olemme olleet asentamisen jälkeen tietoisempia siitä, mihin olemme kuluttaneet – joissakin tapauksissa tuhlanneet – energiaa, ja olemme oppineet hallitsemaan tilannetta. Tämän ansiosta olemme tehneet joitakin lisämuutoksia ja alentaneet energian kokonaiskustannuksia noin 10 prosentilla vuodessa.
”Olemme ... alentaneet energiakustannuksiamme noin 10 prosentilla vuodessa.”
– Richard Miny, Europacamping, leirintäalueen johtaja
Luxemburgin NextGenerationEU-välineestä rahoitettu elpymis- ja palautumissuunnitelma on arvoltaan hieman alle 250 miljoonaa euroa, ja yli 80 prosenttia siihen sisältyvistä aloitteista keskittyy puhtaaseen energiaan ja ilmastotavoitteisiin. Suunnitelman lippulaivahankkeisiin kuuluu 30,5 miljoonan euron rahoitustuki yrityksille, jotka asentavat latauspisteitä sähköajoneuvoille. Europacampingin hyvät kokemukset ovat osoitus siitä, että tällaiset avustukset ovat tarpeen, sillä leirintäalueen johtajat vahvistavat, että usein tarvitaan juuri tämänkaltaista tukea, jotta mielekäs muutos käynnistyy.
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 20. helmikuuta 2025
- Laatija
- Viestinnän pääosasto
- Paikka
- Luxemburg
- Location
- Luxemburg