NextGenerationEU -elpymisvälineellä edistetään siirtymistä puhtaaseen energiaan sekä kestävää ja osallistavaa kasvua kaikkialla EU:ssa. Tšekki ohjaa EU:n rahoittaman elvytyspaketin avulla 360 miljoonaa euroa asuinrakennusten energiatehokkuuden parantamiseen. Frýdek-Místekin kaupungissa sijaitsevan SVJ Revoluční -kerrostalokorttelin asukkaat ovat saaneet rahoitusta lämmön- ja kosteudeneristystä varten. Nyt he hyötyvät nykyajan mukavuuksista.
1900-luvun puolessavälissä rakennettu kahdeksankerroksinen talo rapistui hiljalleen. Se kärsi jatkuvista vuodoista ja huonosta eristyksestä. Pankkilainan, NextGenerationEU-rahoituksen ja asunnonomistajien yhdistyksen kautta kerättyjen varojen ansiosta rakennuksessa tehtiin perusparannuksia vuonna 2023. Talon asukas Anna Kamenišťáková ja asunnonomistajien yhdistyksen puheenjohtaja Zbyněk Pětník kertovat kokemuksistaan.
Ovatko perusparannukset parantaneet asukkaiden elämänlaatua?
AK: Ehdottomasti! Ilman uutta eristystä olisimme lopulta jäätyneet! Meidän piti talvisin lämmittää asuntoa jatkuvasti. Se oli todella kallista. Lisäksi vesivuodot aiheuttivat huolta, sillä ne vahingoittivat rakennusta ja saivat veden tulvimaan kellariin. Perusparannusten jälkeen asuminen täällä on ollut parempaa niin talvella kuin kesällä.
ZP: Asunnot ovat toki nyt mukavampia, mutta kustannussäästöt ovat olleet suurin hyöty. Aiemmin huono eristys johti siihen, että asukkaiden lämmityslaskut nousivat jatkuvasti, koska kustannukset ovat kasvaneet jyrkästi viime vuosina. Uudella eristyksellä on ollut suuri vaikutus. Arvioimme, että asukkaat säästävät lämmityskuluissaan nyt noin 20 prosenttia.
"Perusparannusten jälkeen asuminen täällä on ollut parempaa niin talvella kuin kesällä.”
– Anna Kamenišťáková, talon asukas
Oliko hankkeen aloittaminen vaikeaa?
AK: Alussa oli hankaluuksia, koska rakennus on yhteisomistuksessa ja meidän oli päästävä asiasta sopimukseen. Talossa on kahdeksan kerrosta ja paljon asukkaita. Osa epäröi ja vastusti aluksi. Sopu kuitenkin syntyi, kun he ymmärsivät paremman eristyksen tuoman hyödyn ja vuotojen aiheuttamien vahinkojen vakavuuden.
ZP: Joitain asukkaita piti vakuutella. Tehtäväni asunnonomistajien yhdistyksen puheenjohtajana on edistää keskustelua ja sopimista. Perusparannukset paransivat rakennuksen lämmön- ja kosteudeneristystä. Se oli kuitenkin kallista. EU-rahoituksen ansiosta emme kuitenkaan tarvinneet suurta perusparannuslainaa. Järjestimme useita kokouksia, kuuntelimme kaikkien huolenaiheita ja pääsimme lopulta sopimukseen.
”EU-rahoituksen ansiosta emme tarvinneet suurta perusparannuslainaa.”
— Zbyněk Pětník, asunnonomistajien yhdistyksen puheenjohtaja
Onko rakennuksen lämmön- ja kosteudeneristyksestä saatu lisäksi muita hyötyjä?
AK: Nyt on hiljaisempaa. Talon vieressä kulkee vilkas katu ja taloa vastapäätä on iso kauppa. Aiemmin taloon kantautui paljon liikenteen melua, mutta se on vaimentunut uusien ikkunoiden ansiosta. Rakennus on nyt myös kauniimpi. Muutimme tähän taloon vuonna 1983, ja se vaan rapistui jatkuvasti. Ennen perusparannusta vitsailimmekin, että talo näyttää ihan harakanpesältä. Nyt se näyttää siistimmältä ja puhtaammalta.
ZP: Mielestäni rouva Kamenišťáková osui asian ytimeen. Asunnot ovat nyt lämpimämpiä, mukavampia ja hiljaisempia. Rakennus näyttää paremmalta ja siellä on mukavampi asua. Me kaikki olemme tyytyväisiä lopputulokseen.
SVJ Revolučnín kaltaisia kunnostushankkeita toteutetaan nyt kaikkialla Tšekissä. Ne ovat hyvä esimerkki NextGenerationEU-välineen keskeisistä tavoitteista, joita ovat sosiaalisen ja alueellisen osallisuuden edistäminen, elinolojen parantaminen ja vihreän siirtymän nopeuttaminen. Järkevillä ja kohdennetuilla investoinneilla asuintalojen eristykseen ja rakenteisiin taloista saadaan energiatehokkaampia ja käyttökustannuksiltaan edullisempia. Ne ovat esimerkkejä kestävämmästä tulevaisuudesta.
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 1. heinäkuuta 2024
- Laatija
- Viestinnän pääosasto
- Location
- Tšekki